💥
"Oletkos säikyttelemättä ihmisparkoja, Caleb!", totesi keiju Greenie valkoiselle kolkkoääniselle miehelle ihmisperheen sännätessä suin päin tiehensä.
"Mitäs tunkevat nokkansa sinne minne ne eivät kuulu!", vastasi vampyyri Caleb Bloodvein hykerrellen. Naisen kaula oli näyttänyt sangen makoisalta ja mieskin suhteellisen pullealta.
"Ole hiljaa! Tarvitseeko Sinun aina ulvoa?", totesi Greenie pienelle ihmissudenpennulle.
"Lycan haluaa leikkiä hippaa.", totesi velhopoika Noctus naureskellen.
"Laita se luuta pois! Montako kertaa tarvitsee sanoa?", huusi Greenie pojalle, jolla oli edellisen leikkikerran jäljiltä musta käsi.
"Anna mun olla! Sä et ole mun isä!", huusi luudalla leikkinyt poika.
"Onneksi en ole...", mutisi Greenie.
"MITÄ SANOIT? HAISTA KEIJU P....!"
"RUOKA ON VALMISTAA!", huusi joku talon keittiöstä.
"Äh, taas kasvisruokaa. Mä tartten lihaa!", mutisivat talon pojat yhteen ääneen.
Calypso Sireno tuijotti miettelijäänä taloon sinä päivänä ilmestynyttä joukkoa. Hänen ruokansa oli aina ennen kelvannut kaikille, tosin ruoka oli ollut niukempaa, maukasta rakkolevää ja palanpainikkeeksi suolavettä. Ja jos oli ollut oikein kiltti, oli ruoan jälkeen saanut katsoa naapurilammikon merenneitoja!
Ei sillä, että ne häntä olisivat mitenkään kiinnostaneet, mutta veljiä kylläkin. Hän itse oli tuijottanut salaa jo pidemmän aikaa sitä yhtä kalastajaa, joka yläruumis paljaana oli kerta toisensa jälkeen saalista saamatta ollut ongella lammikon laiturilla.
Nyt se kaikki oli poissa.
Hänen loistelias pyrstönsä näkyi enää talon takapihan uima-altaalla ja niissä oudoissa laakeissa vesiastioissa, joita talossa oli useampi. Hänen olisi pakko päästä pian veteen tai muuten hän kuolisi.
💥
Mustakäsinen velhopoika ja merenneitojen jälkeläinen
💥
Titania ja nukkuvaa tytärtään sylissään kantava Oberon tulivat kummallisen sienitalon eteen, sieni oli iso ja punainen kuin äidin aina varoittama myrkyllinen kärpässieni. Mies laski tyttärensä pienemmän sienen päälle ja nojautui sylikkäin väsyneen vaimonsa viereen selkä talon seinää vasten.
Yhtäkkiä heistä tuntui kuin seinä heidän takanaan alkaisi liikkua. Mutta eihän se voinut olla mahdollista vai oliko kenties myrkkysienellä muuta mielessä?
"MENETKÖS SIITÄ!"
"Ku...ka pu...huu?"
"HAHAHAAA...KATO IHMISET LUULEE MEIDÄN OLEVAN SIENIÄ!"
Yhtäkkiä kärpässieni nousi seisomaan siinä heidän edessään ja pienempi punainen sieni myös. Arvata saattaa, mitä Titania, Oberon ja meteliin herännyt Mara tekivät! He lähtivät juoksuun, minkä kintuistaan pääsivät. He juoksivat kohti pientä kiltinnäköistä setää, jolla oli kastelukannu päässä.
"Noh noh lapset, ei saa kiusata ihmisparkoja!", jyrähti kiltitä näyttänyt mies, joillekin joiden askeleet he kuulivat, mutta joita he eivät enää nähneet. Punaiset ja keltaiset auringon viimesäteet kylpivät enää vasten taivaanrantaa Summerdreamin perheen jatkaessa juoksuaan kastelukannumiehen ohi.
"Kyllä vaari, ei me enää kiusata!" huusi keltainen auringonkajo.
"Kiusataan varmasti!" huusi punainen auringonkajo.
💥
Punainen ja keltainen auringonkajo olisivat tarkemmin katsottuna osoittautuneet nuoreksi ilkikuriseksi Maleficient-noidaksi ja tämän hyväksi Emrys-velhoveljeksi.
💥
Kesken päättömän säntäilyn ympäri Innisgreenia pysäytti outo valoilmiö ja kummallinen ääni.
"ZZZ"
"Jaahas, katsotaas, mitä me tällä kertaa saatiin saaliiksi.", sanoi itsevarma miesääni.
"Näytä, näytä, onko se keiju?", hihkui kimakka naisääni.
"NÄYTÄNKÖ MINÄ KEIJULTA?"
"No on sulla ainakin siivet!", totesi sama miesääni.
"SIIVET???"
"Kato ite.", totesi sama kimakka naisääni ja veti taskustaan kokovartalopeilin.
Mara Summerdream tuijotti peiliä, kimakan naisäänen omaavaa ilmielävää Barbie-nukkeaan, peiliä, itsevarman miesäänen omaavaa ilmielävää Ken-nukkeaan ja pyörtyi.
Titania ja Oberon Summerdream olivat pyörtyneet jo aikaa sitten.
"ZZZ"
"Mähän sanoin, et ne on keijuja!", sanoi itsevarma miesääninen Ken-nukke.
"Tehdään niille kokeita sun laboratoriossa", kirkui Barbie-nukke.
"ZZZ"
💥
Kimakka naisääninen Barbie-nukke ja itsevarma miesääninen Ken-nukke
💥
"Voitko yhtään auttaa, Barbie?", kysyi Ken-nukke raahatessaan keijuja juuttikankaasta tehdyssä säkissä mäkeä ylös kohti laboratorioon vievää tietä.
"Etkö sä näe, et mulla on kynsi katki?"
"Antaa olla..."
"Hei huhuu, siellä ylhäällä oleva komea laboratoriosetä!", huuteli Barbie-nukke ja kiskoi jo lyhythelmaista mekkoaan vielä ylemmäksi.
"Komea, tuoko, ja mikä mä sit oon?", pullisteli Ken-nukke hauiksiaan.
"Ai säkö? Sä oot aasi, ne jaksaa kantaa painavia tavaroita.", vastasi Barbie-nukke halveksien.
"Mä sulle vielä aasit näytän!", mutisi pettynyt Ken-nukke, ja mietti, miksi koskaan olikaan rakastunut noin typerään ja pinnalliseen nukkeen kuin Barbie.
Mutta ylhäällä oleva komea laboratoriosetä ei nähnytkään pinnallista Barbie-nukkea tai sitten se oli vaan niin laiha, että aurinko paistoi siitä läpi. Laboratoriosetä näki Kenin hauikset ja punastui.
Aurinko tosin laski juuri sillä hetkellä sopivasti ja peitti hämmentyneen laboratoriosedän punaiset posket. Se myös peitti kaiken muunkin, kuten antoi aikaa Titanialle, Oberonille ja Maralle paeta juuttikankaasta tehdystä säkistä, jonka Ken oli kesken hauisposeerauksensa laskenut maahan.
"Me löydettiin sulle testiin keijuja!", hihkui ratkiriemukas Barbie-nukke ojentaen tyhjää säkkiä.
"Ookoo... no jos uskoo taruihin, niin täällä on ilmeisen kauniita keijuja...", komea laboratoriomies totesi laskiessaan tyhjän säkin laboratoriosta tuomiinsa säkkejä muutenkin jo pullollaan oleviin kärryihinsä, huokaisi ja lähti kävelemään kohti pääovea.
"Nähdään huomenna töissä!", huusi Ken-nukke hyvästiksi, kun he Barbie-nuken kanssa tallustivat peräkanaa kohti Barbien nukketaloa.
Hetken aikaa komea laboratoriosetä mietti, mihin oli ryhtymässä, kun lastasi tyhjää täynnä olevat säkit pihalla olevaan avaruusalukseen, painoi nappia ja taas lensi yksi satsi keijupölyä pitkin Simslandian yötaivasta muuttaen muotoaan kauniisti taivaanrantaan piirtyvistä tähdistä.
Kuu-ukko vilkutti hyvästiksi!
💥
Oberon Summerdream sulki satukirjan, jonka hänen vaimonsa Titania oli kirjoittanut heidän upean kartanon kirjastossa odottaessaan heidän tytärtään Maraa. Mara oli taas kerran nukahtanut kesken tarinan. Oberon rakastui yhä uudestaan ja uudestaan vaimoonsa ja tämän kykyyn luoda näinkin mukaansatempaavia satuja.
"Hei kultaseni, iltakaakaot ovat valmiit.", huikkasi kuvankaunis Titania-keiju ovelta.
Oberon varoi astumasta kasautuvien pehmolelujen upottavaan syleilyyn ja puikkelehti taitavasti kohti ovella seisovaa vaimoaan.
"Luetko huomenna uuden käsikirjoitukseni?", kysyi vaimo edessään kimmeltävä mukillinen höyryävää kaakaota.
"Mistä se kertoo?", kysyi mies.
"Ajattelin sen teemaksi jotain marjaisaa ja tietysti merenneitoja!", sanoi vaimo.
"Kas kun ei yllättänyt!", totesi mies ja suuteli vaimoaan otsalle.
💥
Toivottavasti pidit tarinasta yhtä paljon kuin minä, sitä kirjoittaessani.
💖Neiti Kawa