25/11/2022

Livelähetys 19.11.

 


Alkuun esittelin puiston, johon olin käyttänyt rakentamisvaiheessa jo kaksi aiempaa liveä. Se jos joku miettii, miksi pienen puiston rakentamiseen voi kulua 4,5h eikä siltikään tule valmista, kannattaa itse kokeilla 50x50 tonttiin, kuinka nopeaan sitä valmista saakaan 😆


Perheeseen kuuluu kuvasta poiketen vaaleanpunainen villakoira Hani.

Puistossa käytiin tutustumassa livenä Mortimer Gothin (Janus Goottila) kanssa ja lammen joutsenetkin lipuivat sievästi ilman kähinöitä. Näytti se ala-aitakin toimivalta. Mortimer ei näyttänyt pitävän puutarhanhoidosta, joten kasvien istutus jää toiseen kertaan.

🌳

Olen ladannut todella paljon tontteja suoraan pelin omasta galleriasta unohtamatta kuitenkaan omia luomuksiani, joihin Gothien uudistettu sisustuskin kuuluu. Vaalensin talon ulkopintaa tummasta ja lisäsin kukkia ikkunoihin. Tein kyseisen talon livessä ja sen voit katsoa jälkikäteen Gothin talo Youtube-kanavaltani. Löysin galleriasta myös huvipuiston, jonne täytyy joku kerta mennä livessä.


💖

Seuraavaksi vein Mortimerin Willow Creekin musiikkifestivaaleille, jonne oli kerääntynyt kummallisesti käyttäytyviä ihmisiä. Poistin naisen, joka oli pukeutunut toppiin vaikka ulkona oli kylmä tuuli, koska hän teki jotain ihmeen ankkailmeitä. Mila Munch sai jäädä, koska kuuluu "vakiokalusteisiin".


Seuraavaksi Mortimer seikkaili keilahallissa ja otti osaa Dirk Wardin (pelissä Dreamer) peittoamiseen keilauksessa. Mortimer voitti kolmen radan ottelun tuloksella 30. Keilahallin lisäksi vierailtiin viereisessä kirjastossa sekä rentoutumassa raskaan päivän jälkeen paikallisella hyvinvointikeskuksella, jossa Mortimer joogasi, otti jalkahieronnan ja rentoutui saunassa.


💦

Seuraavan maailman esittelyyn pääsivät mukaan kaksoset Johnny & Malcom Landgraab, joista ensimmäisen sukunimi pelissä on Zest, mutta kuvauksen mukaan hän olisi Eririkkaan avioton lapsi. Sen takia liitin hänet perheeseen, jonka tein alunperin Basegame 2.0 peliini.

Johnny vasemmalla ja Malcom oikealla

Kävimme kurkkaamassa ohimennen autioihin Oasis Springsiin ja New Crestiin, joista jälkimmäisessä ei peruspelin aloituksessakaan ole mitään. Kuljimme kuitenkin suoraan Magnolia Promenadelle, jonne oli tullut neljä myymälää, leipomo, kirjakauppa pienen kahvilan kera, H&M:n muotitavaratalo sekä supermarketti, jonka pihaan oli parkkeerattu muutama pelin leluautoa hienompi auto. Itse pelissä nämä tulevat olemaan vuokrattuja eri perheille ja muotitavaratalossa on taatusti useampi kerros ja mallinukke, kiitos LemonyLinin modin. Pelissähän saa vain 10 mallinukkea, mistä ei mitenkään riitä monen huoneen tavarataloon. Kaikkia vaatteita ei tarvitse voida ostaa, ne voivat olla näyteikkunassa.


🚗

Seuraavaan maailmaan kävin hakemassa Thorne Baileyn itse rakentamasta hulppeasta talosta. Minun ja kahden lapseni luomuksia pääset latailemaan pelin galleriasta nimellä marze77fin ja sieltä tuo vihreä tornitalokin löytyy, jossa Bailey-Moonin perhe asuu.

Kuvassa Orange, Thorne ja Octavia

Thornen kanssa vierailiin Windenburgin maailmassa Von Haunt Estatessa eli kahdelle kummitukselle omistetussa museoidussa rakennuksessa, tosin galleriasta lataamani näyttää kuulemma jonkun mielestä Valkoiselta Talolta, itse en ole kyseistä rakennusta nähnyt livenä.


"Valkoinen Talo"

💭

Seuraavaksi Thornen matka vei The Bluffs ja Micro Wedding nimisiin ulkoilmapaikkoihin.



🐟

Sitten tarkoitus oli näyttää loputkin Winderburgin maailman rakennuksista, mutta saatiin käytyä vain pienessä toimistorakennuksessa ja kolmessa olkkarissa, tämän jälkeen peli päätti ettei halua tehdä kanssani yhteistyötä.

👀

Seuraava Simslandian tarinat live tulee lauantaina 3.12. klo 18.


07/11/2022

Livelähetys 7.11.

 5.11. tein liven, jossa siirtelin maailmaan omasta kirjastostani talouksia ja rakennuksia, mutta peli päätti kolme kertaa, ettei tee kanssani yhteistyötä. Striimin jälkeen menin takaisin peliin, tallennus ei enää toiminut, joten jouduin aloittamaan kaiken alusta.

Tällaiseen tulokseen pääsin ensimmäisen illan/yön aikana:


Tällaiseen tulokseen pääsin toisen illan aikana:


Livessä 7.11. tehtiin kaksi tuntia Wonderful Garden -puistoa:


🌳🌷

04/11/2022

Vauvoja ja eroja

Vainion perheeseen oli liittynyt Veeran aviomies Sydney sekä Maurin ensimmäinen sivuhoito Tiina yhdessä vaimonsa Jasminin ja tämän tyttären Olivian kanssa että Maurin toinen sivuhoito Jemina. Meryem oli saanut näin tietää, olevansa itsekin vain hoito, Annan jälkeen. Mauri sentään lupasi ottaa pankkilainaa ja muuttaa maalle, kunhan Meryem pääsisi töistä. Vihtori-vauva päätti kuitenkin kesken muuttotohinoiden, että oli aika päästä maailmaan.


Uuden asunnon kunniaksi järjestettiin ystäville ja sukulaisille kotibileet, joissa Sydneylle selvisi, mitä tämän isä oli salaa puuhastellut hänen selkänsä takana. Isä oli tunnettu naistenmies ja Veera oli oudosti viime aikoina pyöristynyt. Sydney tiesi, ettei lapsi olisi hänen, joten vaihtoehtoja ei montaa jäänyt. 


Se, että isä teki sitä bileissä hänen nokkansa alla oli häpeäksi koko Pricen suvulle! Miten hänen rakas vaimonsa olikaan langennut isän viehätysvoimalle, Veera kertoi myöhemmin syyksi sen, ettei ollut enää jaksanut odottaa naimisiin menoon asti, vaan oli yhden kerran halunnut kokeilla "woohoota" jonkun asian paremmin osaavan kanssa. Sydney olisi toki toivonut, että se olisi ollut joku hänen koulukaverinsa, sen olisi vielä voinut antaa anteeksi, mutta se, että oma isä hoitelee vaimon, oli jo täysin anteeksiantamatonta!

 

Veera oli vielä niin tyhmä, ettei ollut tajunnut suhteen saaneen käänteen vaikuttavan avioliittoonsa. Sydney raahasi vaimonsa yläkertaan ja pisti pisteen naikkosen touhuille. Veera saisi pakata kamansa ja poistua isän mukana samantien. Isää Sydney ei siinä talossa enää koskaan haluaisi nähdä. Isä kehtasi vielä naureskella, ettei Sydneyssa olisi koskaan miestä tyydyttämään edes mahoa vanhaa akkaa. Siinä vaiheessa Sydney katkaisi välinsä myös isäänsä täydellisesti, niin paljon häntä suututti tämän sanat.


Eikä kotonakaan ollut yhtään helpompaa, sen sai Maurice kokea karvaasti, vietyään vauvaa odottavan sivusuhteensa mukanaan kotiin. Vaimo ei hyväksynyt uutta naikkosta, vaan käski miehensä valita heistä toisen. Toinen lähtisi joka tapauksessa. Vaimo toivoi miehen valitsevan heidän pitkän liittonsa. Aviomies valitsi uuden perheen, vaimo ei nähnyt enää muuta keinoa kuin riistää itseltä hengen.


Villen ja Wolfien perheeseen syntyi ensin kaksi vauvaa, kun rehtori Mei Prescott tyttärensä kanssa olivat käymässä. Pian tämän jälkeen käynnistyi Wolfien synnytys. Nelosissa oli heille liikaa puuhaa, joten Ville hankki pienokaisille myös lastenvahdin. Kotibileiden aikana tämä olikin heille suuri apu. Vasta synnyttänyt rehtori Prescott tuupertui kesken bileiden olohuoneen lattialle ja mukavat juhlat saivat ikävänpuoleisen käänteen. Ambulanssi ei ehtinyt ajoissa paikalle ja rehtorin tytär Molly Prescott jäi aivan yksin. Ville ja Wolfie lupasivat huolehtia tästä, kunnes tämä löytäisi itselleen puolison. Molly oli surun murtama ja turvautui pian vanhempaan mieheen, josta toivoi itselleen elättäjää.

 

👶

Vainion perheen tarina loppuu tähän viikkoon. Peli bugaa nyt kokoajan, eikä suostu käynnistämään tallennusta uudelleen eikä päästä tallentamaan uuttakaan.


02/11/2022

Livelähetys 29.10.2022

 Striimin aihe oli häähumua ja muuttopuuhia Vainion perheen kanssa, mutta koska peli bugaa aina välillä ei häät onnistuneet millään tavalla. Polttarit saatiin kuitenkin pidettyä, niissä juotiin ja tanssittiin. Mitään muuta maininnan arvoista ei tapahtunut. Ville ja Wolfgang menivät lopulta perinteiseen tapaan naimisiin ja muuttivat asumaan vuokralle erään kivan sedän luokse.


Minulle ehdotettiin ennen lähetyksen alkua, että vuokraisännän ja nuoren parin jäsenten väliin pitäisi saada vähän säpinää. Niinhän siinä sitten kävikin.


Se, miten tämä sitten tapahtui, onkin taas täysi mysteeri:






27/10/2022

Tapahtuipa taas pelattuani yksin kokonaisen viikon



 

Koska jo pelkästään peruspelissä voi mies tulla raskaaksi, niin päätin tehdä tämän siminluonnissa Wolfgangille, että saisin hieman lisää maustetta Villen elämään.

 

Kuultuaan Wolfgangin olevan raskaana, polvistui Ville tämän eteen kauniin timanttisormuksen kanssa. Tämän lapsen elämää hän halusi seurata nuoren transmiehen kanssa. Wolfgang muutti perheeseen saatuaan tietää olevansa raskaana Villelle ja ensimmäinen yö samassa sängyssä lähensi parin entisestään.


Villehän ei edelleenkään tiedä olevansa myös rehtorin kaksosten isä.

👶

Romantiikkafestarit järjestettiin samana iltana naapurustossa, Sydney kosi siellä Veeraa ja Mauri vei Meryemin vihille perheenjäsenten seuratessa vierestä.


Eräs mies kosi myös Anna-haamua ja lopulta tämä muutti miehen kanssa kotoa pois muuttaneen Venlan naapuriasuntoon. Venla oli muuttanut yhteen veljensä tyttöystävän ja tämän isän kanssa. Noah Kane opetti Venlalle muutakin kuin lukuaineita ja pian Venla huomasi olevansa tälle raskaana. Mikä skandaali! Nora ei ollut yhtään onnekkaampi, eräiden bileiden jälkeen Ville tuli kylään ja tässä tulos.


 

👶

Saatuaan tietää olevansa Wolfgangin lapsen isä, lähti Ville yksinään Hoganin purilaisbaariin syömään ja tuulettamaan päätänsä. Rehtori isoine vatsoineen oli myös saapunut samoissa aikeissa paikalle. Tälle oli hyvä tunnustaa, että poikaystävä odotti lasta. Rehtori-parka ei edelleenkään tiennyt, kuka masussa kasvavien toukkien isä olisi. Ville oli mielestään aivan liian nuori isäksi.


Wolfgang liittyi mukaan Villen seuraan yökerho Pan Europassa, jossa Ville kokeili baarimikon uraa huvikseen huomattuaan baaritiskin olevan tyhjillään. Wolfgangin äiti oli myös lähtenyt tuulettumaan, joten tässä oli hyvä tilaisuus kertoa vauvasta. Vastaanotto ei vaan ollut ihan sitä, mitä Wolfgang olisi toivonut. Äiti suostui kuitenkin maksamaan hänelle viikkorahaa, mitä ei vielä kotona asuessaan ollut saanut. Se ehkä riittäisi lapsen sisustusjuttuihin, joita Wolfgang olikin jo salaa Villeltä selannut netistä.


👀

Samaan aikaan toisella puolella yökerhoa Mauri-isä iski nuorta Jeminaa. Jemina oli liian naiivi tajuamaan, ettei miehellä ollut puhtaat jauhot pussissa. Jemina oli juuri avioitunut Oton Inttilän kanssa ja oli käynyt ilmi, ettei tämä voisi saada lasta. Mauri lupasi, että hän voisi auttaa asiassa. Jemina käsitti sen rahallisena tukena, Mauri leikitteli hänen tunteillaan vähän liikaa.


Tiina Pajala oli tullut katsomaan Maurin kukkatarhaa, jossa harvinainen kukka oli juuri auennut ensimmäistä kertaa. Kotona oli varmasti mielenkiintoista kerrottavaa myös toiselta kantilta, kun Tiinan vaimolle selviäisi toisen kukan aukeaminen. Jasmin oli tunnetusti mustasukkainen sekä vaimostaan että tämän harrastuksesta.

 

🌺








 

23/10/2022

Livelähetys 22.10.2022

 


Villen bileet Pan Europassa olivat tiistaina klo 20, koulu kärsisi taas kovin, mutta se ei seuraa kaipaavaa nuorta miestä paljoa hetkauttanut. Poikaystävät Kiyoshi ja Wolfgang sekä Kiyoshin isä ja Veeran poikaystävä tappelivat Villen suosiosta. Bileiden jälkeen Ville matkusti Windenburgin aikuisten suosimaan yökerhoon, Sarvivalaaseen, jossa sekä herrat Goottila että Eririkas yrittivät päästä Villen suosioon. Ville iski flirttivaihteen päälle baarimikon kanssa, tämä tosin ei lämmennyt Villen lähentely-yrityksiin vaan toivoi mieluummin ystävyyttä tämän kanssa. Herra Fyres oli jo aiemmin lämmennyt Villelle ja yritti tätä muiden edessä. Villen ilta päättyi Sinisen sametin yökerhoon Willow Creecissa, jossa tosin oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa aamukuuden aikaan.

💖

Testailin pränkkimodin toimivuutta Hoganin hampurilaisravintolassa, jossa Ville ja Wolfgang olivat treffeillä. Siellä näimme mm. miehen, jolla oli suunnattoman suuri nenä, miehen ja naisen, jotka pukeutuivat putkimiehiksi, itkuisen pellen sekä miehen, jota piti potkaista. Yritin myös polttaa paria naista siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun Naoki kuoli, aloitin pelin edellisestä tallennuksesta uudelleen.

👀

Ville vei vahingossa raskaaksi tulleen koulun rehtorin ulos San Myshinon Taivasbaariin. Rehtori tosin luuli reissua romanttiseksi, mutta sai tuta nuoren miehen vihat päällänsä, kun tämä dumppasi naisen tylysti. Ville hukutti murheensa kaksin käsin jonkun unohtamien drinkkien kanssa, mutta unohti pian rehtorin jättämisen aiheuttaman tuskan, kun eräs vanhempi herra lähestyi häntä tarjoten drinkkiä. Herran vaimo tosin ei hirveästi pitänyt näkemästään. Paikalle saapunut kuuluisa koomikko taas lemmiskeli nuorta miestä herra Fyresin edessä. Koomikko raahasi Villen lopulta komeroon suudellen tätä vaativasti.

💕

Pitihän se Ville saada sinne kouluunkin asti, joten seuraavaksi lähdettiin tämän mukana lukioon. Rehtori sai Villen kiinni heti pihalla, kun tämä yritti laistaa ensimmäisen oppitunnin. Kahakka äityi melkein käsiryysyksi, joten Ville sai siitä päivän päätteeksi jälki-istuntoa. Ville-parka ei ehtinyt edes lounaalle, mutta onneksi kaapista löytyi sinne unohtunut omena, niin voisi kestää loppupäivän pelkästään sen varassa. Lopulta Villen onnistui lintsata myös jälki-istunnosta. Ville sentään kerkesi jalkapalloilijoiden urheilupäivään, joskin lähti sieltäkin etuajassa tapahtuman ollessa mielestään liian tylsä.

😂

Illan päätteeksi tyttöystävä Nora pyysi häntä lähtemään mukaan järjestämäänsä hyväntekeväisyysiltaan. Pahaksi onneksi myös koulun rehtori kuului samaan vieraslistaan, eikä Ville tälläkään kertaa säilynyt ehjin nahoin tämän huomattua hänet. Hyväntekeväisyyteen Ville lahjoitti yhteensä 1000S tietämättä edes kohdetta.

🌈

22/10/2022

Tapahtuipa pelatessani yksin...

 Maurilla ja Annan likkakaverille oli kehkeytynyt salaa Annan seläntakana jotain, mikä ei Annaa hirveästi miellyttänyt. Anna-parka todisti tämän eräänä päivänä tullessaan töistä vaihtamaan makuuhuoneeseen vaatteita. Mauri ja likkakaveri suutelivat selkä oveen päin. Miten näin olikaan saattanut käydä?

Mustasukkainen Anna kuoli sydänkohtaukseen kesken ruoanlaiton. Häntä kaipaamaan jäivät aviomies, pariskunnan kolme teini-ikäistä lasta ja likkakaveri.


Lapsille selvisi nopeasti, kuka tuo nainen oli ja miten hän liittyi äidin kuolemaan. Mahan seutu alkoi pian kasvaa ja isä esitteli naisen tyttöystävänään.

 

Äiti palasi perheeseen lopulta haamuna, kiitos Deaderpoolin MC Command Center modin, jolla voi tehdä tällaistakin.

👻


Nora Kane sattui eräänä päivänä heidän ovelleen, kun Ville oli hakemassa postia. Suloinen tyttö valloitti samantien Villen sydämen. Sunnuntain yökerhobileissä pari poikaa joutui käsiryysyyn, kun kävi ilmi, kehen he olivat rakastuneet - Villeen tottakai.


💔

Seuraavana päivänä koulussa Villen piti pelastaa kaikki ne suhteet, jotka hän edelleen halusi säilyttää. Wolfgang ymmärsi heti.

 

💕

Koulupäivän jälkeen Ville joutui rehtorin puhutteluun piirreltyään rumia kuvia tietotekniikan opettajan valkotauluun. Se miten puhuttelu päättyi, oli Villelle täysi mysteeri - miten hän olikaan ollut niin naiivi!

 

👶

Dominic Fyres pyysi Villen ulos aikomuksenaan näyttää vaimolleen pitävänsä myös miehistä. Vaimo ei ihan innostunut uutisesta varsinkaan kun tälle selviää miehen ikä ja se, että tämä ei suinkaan ole yökerhossa yksin. Ville yritti hukuttaa murheensa olueen, mutta Dominic veti lasin hänen nokan edestään ja sanoi, ettei alkoholi ole ratkaisu ja että Villen pitäisi selvittää asiansa puhumalla.


👀

Perheen nuorimmaiselle teinille, Venlalle, tarjoutui tuhannen taalan tilaisuus valmistua lukiosta huippuarvosanoin muita paljon aiemmin. Rehtori oli päättänyt edesauttaa tytön elämää, esitteli hänelle Britechesterin yliopiston stipendiohjelman ja kannusti tätä valitsemaan insinööriopinnot.

🏫