Jaksossa tapaamme nuoren miehen nimeltään Wolfgang Munch, jota kiusataan koulussa erilaisuuden vuoksi. Kotona vanhemmat Andre ja Mila ovat sitä mieltä, että hänen pitäisi vain miehistyä ja isä laittaa poikansa itsepuolustuskurssille, jotta tämä oppisi puolustautumaan kiusaajiaan vastaan. Pahaksi onneksi yksi kiusaajista on kurssin vetäjä, joka hakkaa Wolfgangin siinä muiden edessä ja lopuksi nauraa tälle. Hänen reppunsa sisältö putoaa kaikkien nähtäville. Sinne leijailevat vihon välissä olleet kirjeet, jotka hän sai kirjekaveriltaan Adamilta. Tämä asuu perheensä ja kotieläimiensä kanssa Chestnut Ridgessä. Kirjeisiin on piirretty lukuisia sydämiä sekä sateenkaarilippuja.
"Katsokaa, Wolfgang tykkää pojista!"
Wolfgang lähtee kesken koulupäivän silmä mustana, naama verta valuvana ja vaatteet repaleisina ilman reppuaan. Hän ei aio palata enää kouluun eikä kotikaan kiinnosta paikkana, jossa olisi turvallinen ilmapiiri. Vanhemmat ovat liian kiireisiä töissä, että he jaksaisivat pysähtyä kotona ja kuunnella, mitä hänellä olisi ollut sanottavana.
Wolfgang viettää illan ja yön kaupungilla. Hän harhailee lopulta puistonpenkille, jonne nukahtaa.
💤
"Et kai sinä ole Wolfgang Munch?", kysyy joku nuori miesääni.
Wolfgang nousee ylös ja hytisee kylmästä. Samassa kaikki mustenee.
👀
Etäisesti Wolfgang erottaa ääniä, mutta on liian sairas avatakseen silmänsä.
"Äiti, löysin Wolfgangin puistosta, hän on aivan kuuma.", sama nuori miesääni sanoo.
"Nosta hänet tuohon sängylle ja tuo tuossa vadissa kylmää vettä ja se valkoinen pyyhe sieltä kylpyhuoneesta.", määrää vanhempi naisääni, ilmeisesti nuoremman äiti.
"Äiti, laitoin kanakeiton ruokatermokseen, jos hän vaikka jaksaisi syödä.", sanoo joku nuorempi naisääni.
Wolfgang vaipuu taas uneen.
🍜
Wolfgang herää siihen, kun joku silittää hänen päätään, aivan kuten äiti silloin, kun hän oli vielä lapsi. Kyyneleet valuvat hänen poskilleen, kun hän muistelee aikaa, jolloin Lucasta ei vielä ollut ja hän sai äidiltään kaiken huomion, vanhemman Guntherin jo ollessa kouluikäinen.
"Hei, älä itke tai itke vaan, jos se helpottaa sua.", sanoo se nuori miesääni.
Wolfgang avaa kyyneleiden kirveltämät silmänsä ja siinä se nuori mies niistä valokuvista on.
💖Adam Blake💖
"Älä nouse vielä, sä olet edelleen toipilas. Äiti sanoi, että voit jäädä asumaan meille.", sanoo Adam lempeästi ja jatkaa Wolfgangin pään silittämistä. "Mulla on oma asunto, jonka iskä teki mulle vanhasta autotallista ja sänky on tarpeeksi leveä kahdelle."
Wolfgang tuijottaa poikaa ja pyyhkäisee loput kyyneleet hihaansa.
"Oletko aivan varma?", hän kysyy.
"Olen. Mä rakastuin suhun jo kauan sitten siellä kesäleirillä...", Adam sanoo ja halaa Wolfgangia. "Mä tahtoisin perustaa perheen sun kanssa, jos sä vaan tahdot sitä. Mut ymmärrän, jos sulla on joku muu."
"Ei mulla ole ketään... muuta.", Wolfgang sopertaa kyynelten noustessa uudelleen silmiin.
Adam silittää hänen poskeaan.
"Äiti sitoi sun haavat, mutta ihmetteli samalla, miksi sulla on isot mustelmat ympäri kehoa, että miten kukaan voisi olla sulle niin julma.", sanoo Adam, ja jatkaa "Kerroin, etteivät kaikki kohtele meitä samoin."
💕
Tästä alkaa Adamin ja Wolfgangin ihana rakkaustarina.
💖Neiti Kawa