28/07/2024

Simslandian Tarinat: Tiedemiehen unelma - peli bugaa

Tässä muutama kuva tiistain päivityksen ja Lemmenhuumaa -lisäosan lataamisen jälkeen.

Peliä on jännittävää pelata, kun kaikki komennot ovat tuplana. NPC simiä romanttisesti klikkaamalla tulee vain treffikutsuvalinnat.

Kuvan mukaan Charley on kotona, mutta tekstin mukaan päivähoidossa. Palasi sieltä pelin mukaan, kun hänet laitettiin kehtoon nukkumaan.

Waffle-koiran etutassut liikkuvat merkillisesti.

Tämä nainen oli vapautettu maailmasta LittleMsSamin modilla, mutta edelleen kummitteli.

Yhtään cc-tavaraa en päivityksen jälkeen ottanut pois koneelta.

👀

Poistettuja kohtauksia pelistä bugaamisen vuoksi eli näitä tavallaan ei tapahtunut ollenkaan, koska palasin tallennettuna olevaan alkuperäiseen tallenukseen.


Johnny Landgraab oli tullut toisiin ajatuksiin siitä, että Wolfgangin pitäisi lähteä tiehensä. Tämän luona käytyään ja vieläpä lämpimässä porealtaassa leikkimässä parastakin sukeltajaa, Johnny tiesi, että halusi edelleen viettää aikaansa mieluummin tämän kanssa kuin oman poikaystävänsä kanssa kotona. Johnny pyysi Wolfgangia uuden kaupunginosan avajaisiin, siellä se rakkaus sitten leimahti uudelleen ja pari vetäytyi siivouskomeroon hieman lemmenleikkejä leikkimään.


Kuinka hän rakastikaan Wolfia yli kaiken! Heitä yhdisti poika Thunder, joka oli syntynyt Simslandiassa riehuneeseen ukkosmyrskyyn. Se oli katkaissut joka puolelta sähköt ja vauva oli lopulta saatu ulos rakkaasta keisarinleikkauksella Johnnyn näyttäessä valoa kahdella kännykällä.

💕

Tiellä oli silti yksi mies, joka muuttui päivä päivältä mustasukkaisemmaksi Wolfgangista. Eräänä päivänä Don Lothario oli seurannut kihlattuaan San Myshunon kaupunginosaan ja vain nähdäkseen, kun hänelle tuntematon mies suuteli Wolfia karaokebaarin ovella. Hänen päässään pimahti ja hän soitti puhelun, joka oli viedä tuntemattomalta mieheltä hengen.

 
Mielenkiintoisesti auto ilmestyi keskelle baaria ja kidnappauksen jälkeen ajoi suoraan seinästä läpi.

💣

Seuraavana päivänä Wolfgang lähti tekemään sisustussuunnittelijan uraansa Bheeda-nimisen perheen kotiin San Myshunoon, jonne Don ja hän olivat jääneet yöksi romanttiseen hotelliin seuraavan aamun työvuoron vuoksi. Kidnapattu mies oli ilmestynyt täysin siistittynä juttelemaan Wolfgangille, kuin he eivät olisi koskaan tavanneetkaan. Ehkä syynä oli miehen vaimo, joka kiukutteli tälle ja lapsille kokoajan ja päätti, ettei alla oleva upea muodonmuutos ollut hänen arvolleen sopiva. Nainen teki hänestä sosiaaliseen mediaan julkaisun, jossa haukkui hänet pataluhaksi.


Wolfgang vietti loppupäivän samassa karaokebaarissa juoden päänsä täyteen, koska häntä harmitti asiakkaalta tullut jälkipalaute. Hän oli vasta aloittanut uralla, hän ei voinut tietää, minkä värinen oli violetti, ainoa väri, jota olisi saanut käyttää.


Siinä istuessaan lasillisella pahanmakuista juomaa, hänen viereensä istahti mies, joka tarjosi seuraavan kierroksen allapäin olevalle nuorelle miehelle. Geoffrey Landgraab oli tullut juuri silloin, kun Wolfgang tarvitsi olkapäätä. Hän, joka oli tarjoutunut lohduttajaksi Wolfgangin vielä asuessa samassa talossa, oli siinä ja lohtua Wolfgang juuri sillä hetkellä tarvitsi kipeästi. Pari päätyi komeroon, joka oli rakennettu jälkikäteen karaokebaarin perälle.

💔

Don näki karaokebaarissa tuttuja ja kutsui heidät syömään upeaan ravintolaan. Hän tarjoutui maksamaan illan aikana syötävät ruoat alkuruoasta pääruoan kautta aina yleelliseen jälkiruokaan. Kesken kaiken hyvän juttuseuran, Donin puhelin piippasi. Heidän vuokralaisella oli käynyt huono tuuri.


Don vilkaisi näyttöä, sulki puhelimen ja jatkoi keskustelua kuin ei olisi koko viestiä saanutkaan. Greta Laurent, joka asui heillä vuokralla, oli lukinnut itsensä vahingossa ulos asunnosta.

Kummallista, sillä ulko-ovi ei ollut mitenkään lukossa Donin tullessa kotiin.


Don suuttui silmittömästi nuorelle naiselle, raahasi tämän metsään ja puukotti kuoliaaksi. Ja niin päättyi Greta Laurentin elämä, aivan liian nuorena, mikäli Herra Kuolemaan oli uskominen.

💀

Kotiin palatessa hän löysi Wolfgangin itkemässä lohduttomasti hakemalleen varmistukselle siitä, ettei hänen ja Donin tuleva lapsi ollutkaan Donin, vaan isä olikin aivan joku muu.

Don ei pystynyt tappamaan raskaana olevaa miestään, vaan päätti, että Wolfgang saisi kokea, miltä tuntuu tulla petetyksi. Seuraava Casanova Don Lotharion "uhri" löytyi työpaikalta.

 

Donille selvisi, että työkaveri nukkui töissä, koska tällä ei ollut juuri nyt kotia, joten miehestä tuli uusi kämppäkaveri entisen tapetun naisen tilalle. Don oli valehdellut Wolfgangille, että Greta oli tehnyt itsemurhan, koska ei kestänyt katsoa miesten välistä rakkaustarinaa ja siitä syntynyttä lasta.

Tämä mies piti tuparit löytyneen asunnon vuoksi ja Don löysi pian paikalta miehen, joka väitti olevan työkaverin poikaystävä. Don sekosi jälleen.


💀


20th Century Plumbobilta löytyy tällainen modi, jolla saa elävöitettyä maailmoja. Toistaiseksi sieltä on päivittämättä muutama maailma, mutta eiköhän nekin pian saada ladattua peliin.

Ennen tämän taustan lataamista, poistin pelatun tallennuksen ja palasin aikaan, ennen tiistain päivitystä. Eilen tuli peliin järjestyksessään 4 päivitys, ehkä se pian saataisiin pelikuntoon.

💖 Neiti Kawa

26/07/2024

Taustatarina Simslandian tarinoihin osa 4

 


Aikaa on tarinallisesti kulunut siitä, kun kolmas taustatarina ilmestyi, niin saattaa vähän sekoittaa, kun yhtäkkiä ollaankin menty kuukausia tai jopa vuosia eteenpäin.


Elsa Bjergsen oli alkanut tapailemaan Geoffrey Landgraabia mitä erikoisemmissa paikoissa, eräänä päivänä luokkatoverit näkivät jonkun miehen ja Elsan suutelevan koulun käytävällä. Geoffrey oli tullut talonmiehen valeasussa, ettei kukaan vain tunnistaisi häntä.


"Kato Billie, mikä lutka tuo Elsa oikein onkaan, taas joku uus mies kierroksessa!"
"Vähän noloo, joku koulun henkilökunnasta, pitäis ny ees vähän jotain tasoa yllä!"
"Eiks toi oo se talkkari, jonka te yllätitte pukuhuoneen ikkunan takaa?"
"Joo, ja sai potkut!"

😡


Elsa tuli raskaaksi Geoffreylle, mutta tämä ei pitänytkään ajatuksesta, että teini-ikäinen tyttö saisi lapsen hänen kanssaan. Geoffrey tarjosi suurta summaa, että Elsa tekisi abortin. Elsa piti lapsen ja rahat sekä oikeus piti huolen, että Geoffrey maksaa elatusta pojastaan Alexanderista. 

Malcom piti lupauksensa ja Sofia sai sisarensa Elsan asumaan luokseen. Malcom & Sofia saivat tyttären nimeltään Angelica ja Elsan pojan Alexanderin lisäksi, perheeseen kuuluvat ketunnäköinen koira Mr Foxy ja Elsan nimeämä kissa Bianca.

Malcom työskentelee iltaisin livestriimaajana, Sofia vaatemyyjänä ja Elsa on edelleen lukiossa.

👶👶🐕🐈


Nancy & Geoffrey Landgraabin omituinen avioliitto jatkuu edelleen, vaikka "jaloissa" pyörii eri ikäisiä lapsia sekä miehiä, joita ilmeisesti kumpikin käyttää nautintoihinsa. Nancy ja Geoffrey adoptoivat kotiinsa rettelöimään tulleen Martina-nimisen tytön, joka rakastui Wolfgangin pikkuveljeen Lucasiin ja tuli tälle raskaaksi. Adoptiovanhemmat heittivät tytön kadulle raskauden tullessa ilmi, mukanaan vain ne vaatteet, joissa lähti.

Geoffrey saattoi raskaaksi toisenkin työkaverinsa, eli Angela Pleasantin, joka sittemmin meni naimisiin, oltuaan poikansa Allenin syntymän jälkeen sitä mieltä, että on ikuinen sinkkuäiti.

Johnnyn avioliitto koki jotain kummallista, vaikkakin vanha suola janottaa edelleen. Johnny tapasi Raul Blanchardin sattumalta, tämän ollessa ystävänsä kotibileissä ja rakkaus syttyi samantien.

Geoffrey työskentelee edelleen Simslandian tiedelaboratoriossa, Nancy on taidemaalarina museolla, Johnny opiskelee Simslandian yliopistossa fysiikkaa, Raul on töissä tiskarina ravintolassa ja Amira on alakoulussa. Perheen kissa Tiikeri ei vielä ole oppinut edes sisäsiistiksi.

👶👶


Martina on naimisissa Lucasin kanssa ja heillä on Madeleine -niminen tytär. Perhe asuu yhdessä Lucasin äidin Milan ja todella nuoren Sydney Pricen kanssa. Mila on todellinen milffi. Heillä on tytär nimeltään Brittany.

Mila työskentelee pitopalvelukokkina yhteistyössä läheisen ravintolan kanssa, Sydney on personal traineri ja nuoret ovat edelleen lukiossa.

👶👶


Wolfgang & Lucas Munchin isoveli Gunther asuu yhdessä viiden miehen kommuunissa ja kaikilla on jotain sutinaa keskenään. J Huntington III ja Gavin Richards sekä Joaquin Le Chien ja Sergio Romeo ovat naimisissa ja jälkimmäisestä parista Sergio odottaa puolisolleen lasta.

Gunther ja Gavin ovat kirjailijoita, J on it-nörtti, Joaquin on muusikko ja Sergio on sisustussuunnittelija.

👶


J Huntington III ja Gavin Richards asuivat aiemmin kommuunissa, jossa heidän lisäkseen asuivat myös Mitchell Kalani ja Zoe Patel. Mitchell ja Zoe löysivät toisensa ja menivät naimisiin.

Mitchell on muusikko ja Zoe oli töissä kosmetiikka-alan myyjänä, kunnes joku käyttämänsä aine aiheutti hirvittävän ihottuman ja hän jäi lopulta katseilta suojaan eli kotiin.

Mitchell vihaa vaimoaan yli kaiken, hän kuvaa miespuolisille kavereilleen vaimoaan rumana kuin rupisammakko ja on sulkenut tämän kotiinsa rakentamaan selliin. Lisäksi Simslandian varatut miehet ovat alkaneet vierailla Zoen sellissä, Mitchell vahtaa välillä ikkunasta heidän puuhiaan.

Tai tekisi, jos pelissä olisi Wicked Whims modi ja animaatioita.

Vasta otettuani tämän kuvan, huomasin Zoen olevan raskaana.
Voi parkaa! Kukakohan isä on?

👶

Mitä ihmettä kuuluu Wolfgang Munchille, hänhän oli naimisissa Johnny Landgraabin kanssa???

Wolfgang sattui vahingossa todistamaan tapahtumaa, minkä ei pitänyt ollenkaan tapahtua. Pelillä on tapana tehdä joitain asioita ihan itsekseen, joten jatketaan tarinaa Wolfgangin tarinana.

👀


"Mmmhhmmm, ooh sä oot tosi hyvä suutelija Marcus."
"Mmmhhmmm, et sääkään pahempi ole Geoffrey."
"Kröhöm... anteeksi mutta mitä vittua te teette?"


"Sun ei pitäny nähdä tota Wolfgang, mut mulla on ehdotus."
"Kerro, olen vain pelkkänä korvana.", Wolfgang vastasi ja mietti mielessään, millaista summaa vaitiolosta tultaisiin maksamaan.
"Mitäs sanoisit, jos veisin sut mun raketilla taivaisiin?"
"Oih Geoffrey, mä oon ihan myyty, emmää osaa sanoa, ikinä en oo käyny....", Wolfgang sanoi hieman pisteliäästi ja tajusi, ettei saita mies antaisi vaitiolosta lanttiakaan.
"Wolfgang en tarkoittanut nyt sitä rakettia..."

"Sorry Geoffrey, mut mä en voi, oon sun pojan kanssa naimisissa."
"Mut tiiät mis mä oon, jos muutat mieltäs, mä voin olla sun sugardaddy."

"Hyi miten ällö vanha äijä!", ajatteli Wolfgang.

🚀

Wolfgang alkoi miettimään, pitäisikö hänen kuitenkin toteuttaa eräs pitkään mietittyttänyt haave hieman toisenlaisesta ystävyyssuhteesta itseään vanhemman miehen kanssa. Hän tiesi, että eräässä talossa toisella puolen heidän asuinaluetta asuisi mies, jonka kanssa voisi helposti kokeilla asioita ilman sitoumuksia.


Yksi asia johti toiseen, halaus suudelmaan, suudelma rakkauteen. Siihen kumpikaan miehistä ei ollut varautunut, että Casanova Don Lothario rakastuu transmieheen! Wolfgang päätti sallia uudelle ihastukselleen mahdollisuuden käydä muualla halutessaan, kunhan kävisi joskus kotona. Wolfgang halusi Donia ja hyvänolon tunnetta mieluiten joka päivä.

Mutta miten se pitäisi kertoa aviomiehelle, että on löytänyt toisen?

 

Jäämällä kiinni itseteosta ei varmaan ollut tarkoituksen mukaista. Don vain halusi tuota seksikästä miestä kokoajan ja missä tahansa, vaikka he tiesivät riskistä jäädä kiinni toisen aviomiehelle.

Johnny-parka, rakastunut mieheen, jolla oli jo toinen kierrossa!

"Mä en usko, et se oli vaan suukko."
"Usko ihan oikeasti ei meidän välillä ole mitään."

"Onko sulla sit muuta kerrottavaa, mitä mun pitäis tietää?"
"No sun isäs pussas mua..."
"Älä viitti, kukaan ei usko tollasta sontaa mun isästä."

"Älä sit usko, mä voin lähtee poiski, jos et haluu mua enää."
"Siitä vaan herra on hyvä."

🎯


"Wolfgang, jätä ukkos ja mee mun kans naimisiin."
"Oi Don, mä en tiedä, mitä sanoa."
"Sano vaan Tahdon."
"Tahdon."

Wolfgang oli tehnyt vähän taustatietoa, Don ei ollut mikään tyhjätasku, vaan todella rikas mies. Hyvä kroppa, kokenut sänkypuuhissa ja hemmotteli ihanilla pienillä asioilla joka päivä.

👬


Johnny tuli eräänä päivänä kylään, kun Don oli omilla menoillaan.

"Wolfgang pliis, anna mulle anteeksi, mä en halua erota susta..."
"Saat anteeksi. Tule, kokeillaan tätä poreammetta."
"Vitsit Wolfii sä oot seksikäs."

💖


"Vittuako se sulle kuuluu, vaikka petinkin? Kysyppä isältäs, kuka sun äiti oikeesti on...."
"Carla on mun äiti."
"Ihanko tosi? Hahhahhaa..."

"Kaikkea sitä netistä löytyikään.", Wolfgang mietti.

😮




Don Lothario meni lopulta naimisiin Wolfgang Landgraabin (Munch) kanssa ja pari sai todella nopeasti tyttärensä Charleyn. Donilla on Bella Gothin kanssa tytär Alessandra ja Wolfgangilla on Johnny Landgraabin kanssa ukkosmyrskynä syntynyt Thunder-poika. Perheeseen kuuluvat lisäksi suloiset koiranpennut Waffle ja Kooper.

Don työskentelee etsivänä Simslandian poliisilaitoksella ja Wolfgang on sisustussuunnittelija.

💕

Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea loppuun saakka!

Itsellä menee pelin päivityksen kanssa hieman pidempään, siksi kirjoittelin teille hieman enemmän lukemista.

💖Neiti Kawa

Taustatarina Simslandian Tarinoihin osa 3

 


Viime osassa jäätiin niin herkkään kohtaan, et kirjoittajalla vuosi kyyneleet silmistä. Niin ne menee tunteisiin, kun on tunteet, tietäjät tietää ja muilla ei ole väliä.

💖


Tulevat isovanhemmat saatiin saman katon alle ja Sofian oli tarkoitus kertoa vanhemmilleen ja Elsalle raskaudestaan, Malcom hoitaisi omat vanhempansa. Isä Bjorn oli ottanut raskausuutiset juuri niin, miten yleensä ne otetaan, kannustavasti ja toista tukien myös rahallisesti tarvittaessa. Elsalla oli huono olo ja hän oli joutunut lähtemään kesken päivän kotiin, liekö syynä se Simslandiassa riehunut vatsatautiepidemia.

Mutta tähän keskusteluun äitinsä Carlan kanssa, Sofia ei ollut varautunut.

"Ootko sää aatellu, miten paksu susta tulee, kun kokoajan olet syömässä jotain?"
"Öö, en...."
"Ootko sää aatellu, mitä Malcomkin sanoo, kun sä oot noin läski?"
"Mitä vit..."
"Älä saatanan kakara kiroile mulle!"
"Äiti säkin kiroilit..."
"Älä vittu sano, et oot paksuna tolle nulikalle!"
"Oon..."

Äiti lähti ovet paukkuen ulos talosta, repi isän hihasta mukaansa ja kehtasi laittaa vielä perään viestin:


Sofia vastasi viestiin:
"Haista vittu mutsi, mä en tartte sua enkä sun rahoja, sä oot kuollu mulle."
Esti äitinsä numeron ja Malcom sai juuri kiinni, ennenkuin Sofia pyörtyi lattialle.

💀


Tosin eipä Wolfgangillakaan mennyt yhtään sen paremmin, kun hän yritti kertoa äidilleen, miksi hänen masunsa oli alkanut kasvamaan. Perinteisten arvojen kannattaja Mila Munch, ei hyväksynyt sitä, että Wolfgang oli transsukupuolinen lapsi syntyessään, vaan yritti epätoivoisesti tehdä tästä miestä ostamalla poikamaisia vaatteita ja partakoneen tämän tullessa teini-ikään.

Tosin eipä Milakaan lopulta ollut mikään siveyden sipuli, tämä kävi myöhemmin ilmi, kun hänestä ja eräästä Simslandian sakkolihaksikin kutsutusta mieshenkilöistä alkoi liikkua huhuja, jolle hän lopulta tuli raskaaksi. Teinipojan kasvettua nuoreksi aikuiseksi, susipari meni viimein naimisiin.

Että en enää ihmettele, miksi lapset ovat eri näköisiä keskenään...

😆


Malcom & Sofia Landgraab vihittiin pari viikkoa tapahtuneen jälkeen vai talouden jäsenien läsnäollessa. Johnny repäisi ja kiskaisi Wolfgangin seremonian jälkeen alttarille ja seremoniamestari vihki myös heidät.


Pojat tosin järjestivät hienon loppuhuipennuksen ja woohoosivat hääväen vielä ollessa läsnä, sillä seurauksella, että molemmat saivat 1000$ sakot siveyden rikkomisesta julkisella paikalla.

Yritin kyllä niitä oikeita häitäkin, mutta jostain syystä peli alkoi bugaamaan viikkoa ennen päivitystä oikein kunnolla. (Päivitys tuli 23.7. klo 20.)

👰

Laitan tähän muutaman täytekuvan.

Anteeksi, mutta keitähän te mahdatte olla? Tuutte mun simien luo lupaa kysymättä ovesta vaan ja syötte lautasellisen sipsejä ja niitä ei saa edes rakennustilassa poistettua taloudesta.


Sorry isillä oli vähän kiire, eikä isi kerenny vaihtaa sun vaippaa ennen kylpyä eikä näemmä pesemään sun tukkaa. Eihän se haittaa, et siinä on saippuakuplia?


Kävi pikku yllätys, kun selailin asioita mccc:llä.

😂

Tässä taas tarinaa hetkeksi, seuraavalla kerralla taustatarinan viimeinen osa.

💖Neiti Kawa

Taustatarina Simslandian Tarinoihin osa 2

Löysin tällaisen ihanan latausikkunan sattumoisin Facebookin yhdestä Sims-ryhmästä.

🐈

Pääsimme viimeksi taustatarinassa siihen, kun Geoffrey Landgraab ja Nina Caliente olivat saaneet vauvan, kuten myös vaimo Nancy oli tullut raskaaksi baari-illan aikana.

Jatketaan tarinaa perheen nuorison voimin.

👶

 

Perheen kaksospojat, Johnny ja Malcom olivat edes joltain osin erilaisia, Johnny piti sinisestä ja pojista, kun taas Malcom piti vihreästä ja tytöistä. Kaikki sai alkunsa eräistä teinikaksosten kotibileistä, jonne oli kutsuttu muutamia luokkakavereita. Toiset olivat hieman parempia kavereita kuin toiset, toiset jäivät vain kavereiksi, toisiin rakastuttiin.

💙💚

Johnny oli jo salaa katsellut pidemmän aikaa tummatukkaista poikaa, joka liikkui hieman arveluttavassa seurassa ja jätti jälkeensä vuotavia hanoja ja tukkeutuneita wc-pyttyjä koulun vessoissa. Se poika oli Wolfgang Munch. Tunnetusti isätön, ainakaan edes hänkään ei tiennyt, kuka hänen tai veljiensä isä/isät oli. Heistä kukaan ei näyttänyt samalta, äidin näköä oli vain nuorimmassa.

Johnny seurasi Wolfgangia etäältä bileiden alkaessa, tämä hävisi kesken kaiken jonnekin tekemään kolttosiaan. Turvakamerasta näkyi musta tukka kumartuneena poikien siiven vessanpyntyn ylle ja räkäinen nauru kertoi jekun onnistuneen. Johnny päätti, että jekut saavat loppua ja hän keksisi pojalle jotain parempaa tekemistä. Päästyään alakertaan Wolfgangia ei näkynyt missään, kunnes pimeästä eteen ilmestyi jalka, joka kamppasi Johnnyn. Jalan jälkeen ilmestyi käsi, joka veti Johnnyn ylös lattialta suoraan toisen syleilyyn. Se suudelma tuntui kestävän ikuisuuden!

💖

Sofia Bjergsen oli tullut siskonsa Elsan kanssa kotibileisiin, Elsan ensimmäiset, hänen noh kehtaisiko edes sanoa, että ensimmäiset hälläkin. Muut luokan tytöt pitivät bileitä joka viikonloppu, häntä ei niihin koskaan kutsuttu. Sofia vetäytyi olohuoneeseen, kun muut painelivat ympäri suurta taloa ihmettelemässä kaukoputkea sekä Geoffreyn ja poikien rakentamaa rakettia. Sofia selasi kirjahyllyä, kunnes kuuli lattiantasolta "coo coo". Sofian sydän suli ja hän nosti pienokaisen syliinsä.

"Amira näyttää tykkäävän Sinusta, kuten minäkin.", kuului Sofian selän takaa. Sofia kääntyi ja siinä seisoi kaikkien luokan tyttöjen ihailema Malcom Landgraab, joka oli juuri tunnustanut tykkäävänsä hänestä. HÄNESTÄ!!! Hiljaisesta luokan tytöstä, jota kenenkään ei pitänyt huomata. Voi kun Elsa olisi nyt tässä, osaisi sanoa edes jotakin.

Kädet kietoutuivat Sofian ja Amiraksi kutsutun pienokaisen ympärille ja pellavainen pää painautui hänen niskaansa. "Sofia, tykkään susta niin, että muhun sattuu..."
SE TYKKÄÄ MUSTA

Ei se tykkää musta, kunhan sanoo, et musta tuntuu kivalta. Ei se kuitenkaan musta... 😭

"Sofia, mikset sano mitään? Apua, mä sanoin sen sulle ja sä et tykkääkään musta. Vitsit miten noloo, anteeks hei...."

"TYKKÄÄN" sana ei tullut sanana vaan Sofia huusi sen. Pienokainen alkoi itkeä, pelästyi suloisuus. "Hyshys, ei mitään hätää Amira." Sofia heijasi vauvaa sylissään. Ote hänen ympärillään tiukkeni ja pellavainen pää painoi suukon hänen niskaansa.

💖

Näin sai alkunsa kaksi ihanaa rakkaustarinaa, Johnny Landgraabin ja Wolfgang Munchin sekä Malcom Landgraabin ja Sofia Bjergsenin.

💖


Toisaalla taloa, talon kolmannessa kerroksessa Elsa Bjergsen oli ollut tutkimassa avaruusalusta. Hän oli kuullut kaksospoikien isän olevan tiedemies ja kuullut huhua jostain kummallisesta aluksesta, jolla muka pääsisi avaruuteen. Ja nyt se oli siinä ilmielävänä hänen silmiensä edessä.

"Voin nipistää sua, jos et muuten usko sen olevan oikea." Elsa säpsähti tummaa miesääntä ja kääntyi ääntä kohti. Hänen edessään seisoi avaruuspukuun pukeutunut ihkaelävä Geoffrey Landgraab, joka oli ilmeisesti lähdössä lennolle aluksen vilkkuvista valoista päätellen. "Haluatko ajelulle? Monikaan sun ikäinen ei ole päässyt avaruusalukseni kyytiin.", mies sanoi hänelle. "Nyt voisit nipistää. AUTS."

Elsa puettiin tuota pikaa avaruuspukuun, joka kuulemma oli kuulunut Geoffreyn edesmenneelle isoäidille, ja raketin tekele alunperin Geoffreyn isoisälle. Geoffrey oli saanut oppinsa isoisältä ja isoäidiltään ja rakentanut mallipiirroksen mukaisen raketin puoleen väliin, kunnes isoisä oli kuollut. Vasta kaksospoikien mielenkiinto raketin toimivuutta kohtaan oli saanut Geoffreyn jatkamaan heidän kanssaan rakentamista loppuun asti. Raketin polttoainetta kehitettiin jo tuolloin Simslandian tiedekeskuksessa ja siellä oleva raketti oli vielä ollut rakentamatta. Geoffrey oli saanut erikoisluvan viedä kallista polttoainetta kotiinsa ja raketin neitsytmatkalle ei ollutkaan poikien kepposen takia päässyt isä, vaan kaksoset.

"Mennään vaan pieni lenkki, toivottavasti sulla ei ole pissahätää." mies nauroi.

👽

Tultuaan ulos raketista, jalat pettivät samantien ja housuihin lirahti pissaa. Voi vitsit miten noloa, Elsa ajatteli, mutta kyllä oli ollut sen arvoinen reissu. Tätä tosin kukaan ei koulussa uskoisi, sillä kukaan bilevieraista ei ollut enää läsnä, ilta oli vaihtunut yöhön.

Mies nosti hänet käsivarsilleen ja kantoi kylpyhuoneeseen, laski ammeen täyteen vaahtokylpyä ja alkoi riisumaan Elsaa. Tämä vain katsoi ammeen kuplia tajuamatta tilannetta. "Ei se haittaa, isoäitikin aina pissasi housuun, tässä on sulle pyyhe ja laitan sulle sänkyyn lakanat. Jää yöksi, ei se haittaa, heitän sut aamulla sitten kouluun yhdessä poikien kanssa."

💦

Kuukaudet kuluivat ja rakkaustarinat muuttuivat tykkäämisasteelta rakastumiseksi. Elsa vieraili yhdessä siskonsa kanssa talossa, sanoi syyksi logistiikan opiskelut, mutta hän vietti aikaansa komean tiedemiehen kanssa, joka jaksoi näyttää avaruusaluksesta kaiken viimeistä mutteria myöden. Elsa tiesi, että toisellakin oli häntä kohtaan muutakin kuin vain pelkkää ystävyyttä, mutta ei uskonut ikäeron vuoksi ja toisen naimisissa olon takia siitä mitään enempää tulevan.

Eräänä päivänä Geoffrey vei hänet pidemmälle retkelle aluksellaan ja Elsa katseli ikkunasta Simslandian pienenevän nuppineulan kokoiseksi. Geoffrey kaivoi hyllystä rasian ja antoi sen hänelle. Tummaan puurasiaan oli tehty pieni ikkuna ja sen takana oli kaunein kukka, minkä Elsa oli ikinä nähnyt. Geoffrey sanoi sen olevan Sixsamin planeetalta ja oli päättänyt säästää sen Simslandian kauneimmalle naiselle.

Elsa tuijotti kukkaa ja huokaisi, hän ei ikinä voittaisi yhtäkään kauneuskilpailua. Geoffrey tarttui häntä leuasta ja painoi kypäränsä kiinni Elsan kypärään. Sen jälkeen hän irrotti otteensa ja teki sydämen kuvan hanskoillaan, nosti peukun ylös ja osoitti sillä häntä. Elsa kääntyi katsomaan taakseen, mutta Geoffrey käänsi hänet ympäri ja osoitti peukulla suoraan hänen sydämeen. Jotain lämmintä läikähti läpi Elsan, eikä se tällä kertaa ollut pissaa.

💓

Päästyään ulos aluksesta, Geoffrey toisti rutiininsa, kantoi Elsan kylpyhuoneeseen, laski ammeen täyteen vaahtokylpyä ja alkoi riisumaan Elsaa. Elsan astuessa ammeeseen myös Geoffrey riisui vaatteensa ja astui Elsan kanssa vaahdon syleilyyn.
....
Tässä kohtaa saatte käyttää mielikuvitustanne, ettei mene liikaa K18 kamaksi.

💕

Sitten tulivat Talvitanssiaiset, joihin kutsuttiin kaikki Simslandian lukion oppilaat. Johnny onnistui keplottelemaan Wolfgangin avustuksella itselleen Tanssiaisten Kuninkaan kruunun. Kaikki olivat muka äänestäneet vain häntä. Rehtori yritti vaatia uutta äänestystä, kun edes yksikään naispuolinen ei ollut saanut ääntä Kuningattareksi. Johnny työnsi rehtorin sivuun puhujapöntöstä ja aloitti pitämään kiitospuheen.

"Hyvät alamaiset ja rakkaat opiskelijatoverini.", rehtorin ilme olisi ollut kuvauksellinen. "En olisi tässä ilman ihanaa prinssiäni, voisitko tulla tänne lavalle seurakseni Wolfgang Munch." Wolfgang nousi ja asteli kumarrellen yleisölle ylimalkaisesti kohti koroketta ja puhujapönttöä. Keskellä koroketta seisoi juuri valittu kuningas polvistuneena toisen polvensa varaan ja ojentaen pientä rasiaa avattuna kohti nuorta prinssiä.

"Sallitko mennä kanssani naimisiin, sinä ihana mies?"
"Apua, emmää kestä, Johnny, ootko sä aivan hullu!"
"Kyllä rakas, hulluna Sinuun!"
"Tahdon."


Sofian silmät kostuivat, hän kääntyi pois päin lavasta. Pieni kateudenpisto sattui sydämeen. Malcom ei ollut viikkoihin edes vilkaissut häneen päin, eikä pyytänyt ulos, vaikka alkuun vaikutti kovin rakastuneelta. Silmät täyttyivät kyynelistä ja Sofia juoksi ulos salista. Joku seurasi häntä koulun unisex-vessaan, joka oli hänen aikaansaannostaan. Hän puolusti aina heikompiaan, vaikka se vei hänen aikaansa muista töistä. Liekö Malcom kyllästynyt olemaan ikuinen kakkonen?

"O-do-ta!" puuskutti miesääni hänen takanaan.
"EI NYT!"

-PAM-

Saatuaan vessakopin oven kiinni, itku tuli eikä se meinannut loppua millään, nenästä valui räkää ja hän parkui parkumistaan. Joku ojensi pienen nenäliinapaketin vessakopin alta, hän tunnisti käden päällä olevan pienen haalistuneen leiman. Sen he olivat Malcomin kanssa saaneet vauvamuskarin joulujuhlassa, jossa he olivat olleet yhdessä Amiran ja Alician kanssa, koska heidän vanhemmilleen ei ajankohta ollut sopinut. Muskarilaisille oli ollut ok, että he tulivat vanhempien sijaan.

Käsi vetäytyi pois ja viereisestä kopista kuului kauheaa kohellusta ihan kuin joku olisi yrittänyt kiivetä seinän yli. Tuota pellavapäätä Sofia rakasti, joka kurkkasi vessanseinän yläpuolelta.

"Onko sulla kaikki ok?"
"On-nyyh-ok-nyyh-nyyh"

"Ootko varma, ettet ole raskaana?" kuului huolestunut miesääni sanovan, joka oli pudottautunut takaisin toiselle puolelle.
RASKAANA, HÄN???

"Mä ostin sulle testin, kun oot ollu tosi omituinen viime aikoina."

😭

PLUSSAA
"Mitä mä nyt teen?" Sofia tuijotti epäuskoisena koulun vessakopissa testitulosta. Samantien oksennus lensi kaaressa pyttyyn.

-KOP KOP-
"Pliis avaa ovi rakas."

-KRIITS-
"Kiitos, ootko sää raskaana?"
"Kato ite... miten ihmeessä tää tapahtui?"
Sofia kääntyi ja oksensi loputkin juhlasyömisistä vessanpyttyyn.

👶

Miten Malcomilla oli ollut hammasharja ja tahnaakin mukana, sitä ei Sofia mitenkään ymmärtänyt, mutta olo oli jo vähän parempi.

"Onko täällä kaikki ok?" joku kysyi ovelta, Malcom supisi jotain kysyjälle, joka kohta palasi takaisin teemukin kanssa. "Juo tää, se auttaa, se on kamomillateetä."

"Mitä mä nyt teen?", Sofian ääni oli hädin tuskin kuultavissa.
"Mä en tiedä mitä sä teet, mut me pidetään lapsi. Me rakastetaan sitä just niinkuin rakastetaan toisiamme, ja jonain päivänä mennään naimisiin ja mä ostan meille talon, voit ottaa Elsan mukaan. Otetaan koira, sen nimeksi annetaan Mr Foxy, kun se näyttää susta ihan ketulta ja kissa, ja Elsa antaa sille nimen Bianca. Sit meille tulee pari muuta muksua tai vaikka sata. Tai jos sä haluut, otetaan kanoja ja lehmä. Tai vaikka vaan kivoja kasseja ja kenkiä... Ja mä rakastan sua mun elämän loppuun asti. Eikä tää ole kosinta, kyllä sä sit tiiät, kun se tulee."

Malcom oli johdattanut samalla Sofian ulos vessanovesta kohti tanssisalia, tanssisalin ovista sisälle, kohti koroketta. Muut näyttivät hilpeiltä ja onnellisilta, ilman mitään huolia tulevaisuudesta, kuten sillä hetkellä pitikin.

Johnny ja Wolfgang tulivat halaamaan jostain syystä Malcomia ja Johnny kuiskasi veljelleen jotain. Wolfgang antoi jotain suoraan tämän taskuun ja pukkasi tätä hellästi kylkeen. Johnny antoi veljelleen jotain taskustaan. Se, mitä Malcom teki seuraavaksi, yllätti Sofian täysin.


"Mä tiedän, ettei tää ole se sormus, jolla olisin halunnut sua kosia, mutta kelvatkoon tällä kertaa. Ostan sulle sit oman ja paljon isomman ja rumemman tai pienen ja sievän. Mut pidemmittä puheitta....", Malcom polvistui Sofian eteen. Yleisöstä kuului kohahdus, rehtorin naama meni väärinpäin ja osa hihitteli rehtorin naaman ilmeille.

"Mä tavallaan kosin sua jo vessassa, mutta Sofia Bjergsen, haluaisitko olla maailman ihanin ihminen ja suostua mun kosintaan ja muuttaa mun kanssa pois meiltä ja ottaa Elsan mukaan ja ottaa koiran, jonka nimeksi tulee Mr Foxy, kun se susta näyttää ihan ketulta ja kissan, jonka nimeksi Elsa antaa Biancan... ja rakastaa mua ja meidän satoja laukkuja ja korkokenkiä tai kanoja ja lehmää tai vauvaa, joka sun mahassa kasvaa, kunnes kuolema meidät erottaa tai jäädään kummittelemaan toisillemme ikuisesti?"

"TAHDON!"

👻👼💥💟

Tässä taas sitä herkkää tarinaa, mitä ootte odottaneet!

💖Neiti Kawa